lauantai 22. marraskuuta 2014

Lisää vastoinkäymisiä Seminyakissa

Gili airilta palasimme takaisi Balille speadboat menopaluu-lipullamme. Paikka veneeseen piti varata suunnilleen vuorokautta aikaisemmin. Vene kyydillä palasimme Padang Paihin, josta lipun hintaan kuului vielä minibussi kyyti valitsemaamme kohteeseen. Päätimme viettää viimeisestä viikostamme Balilla vielä pari päivää vanhassa tutussa Big Pineapplessa, jonne palaaminen olikin kyllä suuri ilo. Siellä sattui olemaan vielä jopa pari aikaisempaakin kaveria.




 Toisena iltana Big Pineapplessa sattui olemaan myös halloween ja lähdimme vähän katsomaan naamiaismenoja Kutalle. Hostellista nappasimme mukaan pari kanadalaistyttöä, joiden kanssa päädyimme viettämään varsin hauskan illan Sky Gardenin halloweenpirskeissä. Halloweenia juhlittiin ainakin Kutalla suht suurin menoin ja useimmat ihmiset olivat kyhänneet jonkinmoisia naamiaisasuja itselleen.



Seuraavan päivän vietimme rannalla kanadalaiskamujemme kanssa ja sitten tulikin aika jo lähteä viimeiseksi neljäksi päiväksi Seminyakiin. Seminyakissa yövyimme M hostel nimisessä paikassa, jossa oli kyllä ainakin paras aamiainen tähän mennessä. Vieläkin kaipaan sitä munakokkelia.

Viimeiset neljä päivää eivät kuitenkaan menneet sitten aivan kuten olimme suunnitelleet. Huono onni näytti kyntensä jälleen. Julia alkoi vuorostaan tulla sairaaksi ja joutui vain lepäilemään huoneessamme. Minä sentään pääsin käymään rannalla ja vähän katselemassa paikkoja, mutta mm. kaavailemamme retken Uluwatuun jouduimme jättämään väliin. Reissun ainoat shoppailut tuli sentään tehtyä, sillä Seminyakista löytyi monia ihania pikkuputiikkeja.



Huonon onnen huippu hetki oli toiseksi viimeisenä iltanamme. Iltaan asti päivä oli oikein mukava. Kävimme nauttimassa auringosta ja drinkeistä upealla Potatohead Beach clubilla ja juliakin tunsi olevansa sen verran hyvässä kunnossa, että lähdimme vielä illaksi viimeistä kertaa Sky Gardeniin. Se oli täysi virhe. Tiistaina paikka oli tosi hiljainen ja parin tunnin istuskelun jälkeen Julialle alkoi tulla tosi huono olo. Lähdimme kävelemään takaisin hostelille ja matkalla minä jouduin ryöstön uhriksi. Pimeältä sivukujalta mies skootterilla leikkasi olkalaukkuni hihnan poikki. Sinne meni puhelin ja pankkikortti. Yö kului pienessä shokissa, mutta onneksi sain iskään yhteyden ja hän liittymän ja pankkikortin suljetuksi.

Potatohead Beachclub



Aamu oli karu. Huomasimme, että Julialle oli selvästi tullut angiina. Onneksi hostellin yläpuolella oli klinikka ja apteekki ja sieltä saatiin Julialle apua ja lääkettä. Sitten piti lähteä vielä poliisiasemalle tekemään raportti. Onneksi shokista selvittyäni tajusin kyseessä olevan vain maallisia menetyksiä ja niistäkin osan vakuutus korvaisi. Loppu päivä kerättiin voimia ja seuraavana päivänä suunnattiin lentokentälle.

Niin se vain on, ettei reissaus aina ole yhtä ruusuilla tanssimista, mutta kyllä se kasvattaa. Kaikkea tätäkin osaa varmasti joskus vielä arvostaa ja jos ei muuta niin ainakin ymmärtää kuinka helppoa Suomessa on. Lannistuneita ei silti todellakaan olla ja pian juttua meidän Phuketin seikkailuista!

"A challenge only becomes an obstacle when you bow to it"
- Ray Davis


- Fanni & Julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti