Ajan tappamista Kata beachilla

Kahden viikon Soi Dog rupeaman jälkeen meillä oli vielä viisi päivää jäljellä Phuketissa. Bangtaoon emme halunneet enää jäädä, joten aika summamutikassa kivan kuuloisen hostellin löydyttä suuntasimme Kata beachille, josta sinänsä emme tienneet paljoakaan.

Hostellille pääsy tuotti vaikeuksia, sillä ainakaan Phuketissa ja oikeastaan kaikissa maissa, joissa olemme käyneet tällä reissulla taksikuskeilla ei ole hajuakaan oman maansa osotteista. Joten viimeisen työpäivän ja matkojen jälkeen päädyimme vielä n. tunniksi pyörimään päättömästi ympäri Kata beachia. Lopulta kuitenkin useiden kyselyiden ja pysähdysten jälkeen pääsimme perille Fin hostelliin. Rättiväsyneinä painuimme suoraan untenmaille.

Pari päivää vietimme lähinnä vain rannalla makoillen, sillä Kata beachilla ei ollut meillä juurikaan tarjottavaa. Se oli aikamoinen turistirysä ja muutamista ravintoloista löytyi mm.  suomalainen ruokalista. Itse rantakaan ei ollut alkuunkaan kummoinen ja aivan liian tännä porukkaa. Olo oli hieman sellainen, että äkkiä kauas pois täältä. Viisi päivää tuli kuitenkin sinniteltyä.

Löytyi myös tänää...

Kohokohta varmaankin oli päiväreissu Patongille. Jungceylon ostoskeskuksessa kävimme elokuvissa katsomassa Nälkäpelin uuden osan ja saimme napostella kauan kaipaamiamme popcorneja, joita ei ollut tuntunut löytyvän mistään päin Aasiaa. Elokuvien jälkeen otimme vielä hoitopaketin kylpylästä, joka huokui luksusta. Molempien hieronnat olivat yhdet matkan parhaista ja kasvohoidot sai olon tuntumaan niin hyvältä. Toki tuona päivänä budjetti tuli ylitettyä melko reilusti, mutta pieni yllellisyys oli kyllä oikein tervetullutta.

Jungceylonissa nähtiin myös Elvisshow:D

Mitään sen erikoisempia aktiviteetteja emme Kata beachilla keksineetkään. Aika kului lähinnä odotellessa seuraavaan kohteeseen lähtöä ja tulevaa rakkaiden ystävien kohtaamista. Kata beach ei mielestämme ollut oikein sopiva paikka reppureissaajalle. Ja vaikka hostellimme oli oikein viihtyisä, ei siellä yöpyvien ihmisten kanssa saanut oikei kunnollista kontaktia luotua.

Siispä viimein viiden päivän jälkeen suuntasimme oikein tyytyväisinä nokkamme kohti lentokenttää ja uusia koitoksia Jakartassa.

"A traveler enters the world into which he travels, but a tourist brings his own world with him and never sees the one he's in"

- Thomas H. Cook

-Fanni & Julia

Soi Dog Foundation

Jo ennen reissuun lähtemistä tiesimme, että haluamme tehdä vapaaehtoistyötä eläinten parissa. Löysimme hyvän ja luotettavan kuuloisen järjestön, Soi Dogin, Phuketista. Phukettiin meidän ei ollut tarkoitus mennä ensin ollenkaan, mutta tulimme siihen tulokseen, että järjestö kuulosti niin hyvältä, että matka olisi sen arvoinen. Ja sitähän se ehdottomasti oli ja paljon enemmänkin!

Soi Dogiin paikalle saavuttuamme meidät otettiin lämpimästi vastaan. Olo oli heti oikein tervetullut ja kotoinen. Paikalla oli kokopäiväisiä paikallisia sekä ulkomaalaisia työntekijöitä, pitkäaikais (useamman kuukauden jopa vuoden) vapaaehtoisia sekä muutama meidänlainen 2-4 viikon lyhyen ajan vapaaehtoinen. Päivävierailijoitakin kävi useampi päivittäin useista eri maista. Oli hieno huomata, että moni on tietoinen ja huolissaan kulkukoirien ja -kissojen tilanteesta ja miten moni on oikeasti valmis auttamaan.

Ensimmäisenä päivänä meille esiteltiin paikat, kerrottiin tarkemmin Soi Dogin toiminnasta ja mitä saamme ja emme saa tehdä. Pääsimme myös leikkimään pentujen ja kissojen kanssa ja aloittamaan "meidän" koiriin tutustumisen. Meille annettiin oma aitauksemme, jossa oli 20 koiraa. He olivat kahden viikon ajan meidän koiriamme. Tehtävämme oli käyttää jokainen joka päivä lenkillä ja ihan vain leikkiä ja oleskella heidän kanssaan. Kaiken tämän tarkoitus tärkeämmässä kuin lenkkimielessä on saada koirat valmiiksi mahdollista adoptiota varten. Saada heidät luottamaan ihmisiin ja tottumaan kulkemaan narussa, jotta kodin löydettyä kaikki sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Muita tehtäviämme oli täyttää ja tyhjentään lenkkipolun vesikipot ja kakkapussit.

Vapaaehtoistyö oli kyllä yksi parhaista kokemuksista ikinä ja voisin hyvin kuvitella meneväni uudestaan Soi Dogiin. Fanni onkin tammikuussa yhdeksi viikoksi ennen kotiin paluuta sinne menossa ja täytyy sanoa, että kateeksi käy. Olisi ihana päästä näkemään "meidän" koiria. Kahdessa viikossa ehti tutustua hyvin kaikkiin meidän 20 koiraan. Oli ihana huomata miten he alkoivat luottaa meihin ja oppia tuntemaan kaikkien niin kovin erilaiset persoonallisuudet. Leikimmekin Fannin kanssa leikkiä: mitä jos he olisivat ihmisperhe, kuka olisi kuka? Ja kyllä oikein värikkään perheen saimme kehiteltyä aina sydämellisestä kaikkia rakastavasta tädistä humalaiseen posteljooniin. 

Kaksi viikkoa meni todella nopeasti vaikka päivät olivatkin pitkiä (8-18 sisältäen matkat). Tylsää ei tullut ja halu adoptoida itsekin koira kasvoi kyllä pelottavan suureksi. Toivottavasti joku päivä siihen olisi mahdollisuus.

 Soi Dogista löytyy jos minkälaisia koiria. On paljon kolmijalkaisia koiria, joita aluksi väkisin käy sääliksi, iho-ongelmallisia koiria sekä tietysti täysin terveitä koiria. Kaikkia heitä pidetään todella hyvin Soi Dogissa. He saavat aina ruokaa, aitaukset pestään päivittäin ja heidät viikottain. He vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä ja heillä on kaikki tarpeellinen. Lukuunottamatta omaa kotia ja omaa perhettä, ihmistä, joka voisi rakastaa ja antaa huomiota vain yhdelle koiralle, hetkiä jolloin huomiosta ei tarvitsisi kinastella tai saisi omaa rauhaa.

Soi Dogissa paikan päällä kokopäiväisesti on noin 400 koiraa. He ovat koiria, jotka ihmiset ovat heittäneet pihalle ja pahoin haavoittuineina ulkoa löydettyjä kulkukoiria. Soi Dogin tilat ovat nyt jo täynnä, he eivät voi pitää kaikkia koiria. Useat haavoittuneet kulkukoirat, joita heille tuodaan, he lähettävät hoidettuaan kuntoon takaisin kadulle, jossa useat koirat ovatkin täysin onnellisia, siellä koko elämänsä asuneina. Useat koirat tuodaankin Soi Dogiin vain sterilisoitaviksi, jotta kulkukoirien määrä Phuketissa vähenisi.  Soi Dogin ansoista kulkukoirien määrä onkin huomattavassa laskussa.

Nyt jos kiinnostaa lukea paljonkin tarkemmin Soi Dogin toiminnasta ja omista mahdollisuuksista auttaa niin tänne vain. On mahdollista sponsoroida, adoptoida, tehdä vapaaehtoistyötä, vierailla tai olla vaikka lentoapulaisena! 

"Dogs are our link to paradise. They don't know evil or jealousy or discontent. To sit with a dog on a hillside on a glorious afgernoon is to be back in Eden, where doing nothing was not boring--it was peace."

- Milan Kundera

- Julia & Fanni

Normiarkea Bangtaossa

Ihan ensiksi täytyy taas pahoitella pitkää taukoa postauksissa. Viimeiset pari viikkoa on ollut yhtä hulinaa, mutta eiköhän tässä nyt taas päästä vähän tiheämpään päivittelemään.

Balilta lennettiin siis Singaporen kautta Phukettiin, jossa vietettiin yhteensä kaksi ja puoli viikkoa. Phuket ei alunperin kuulunut suunnitelmiimme alkuunkaan, sillä halusimme välttää pahimpia turistirysiä. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun päätimme mennä kahdeksi viikoksi vapaaehtoistyöhön Soi Dog foundationille. Soi Dogista oma postauksensa vielä myöhemmin. Tässä vähän juttua meidän kahdesta "arkiviikosta" Bangtaon kylässä.

Soi Dog sijaitsi Phuketin pohjoispuolella kauempana suurista turistialueista. Majoituksen löytäminen sopivalta etäisyydeltä osottautui hieman ongelmalliseksi, varsinkin kun Soi Dogin suosittelema Pensiri house oli täynnä. Airbnbtä surffailen varasimme ensimmäiseksi viikonlopuksi yöt vähän kauempaa ajatuksenamme selvittää viikonlopun aikana etäisyyksiä ja kyytimahdollisuuksia. Päädyimme aikalailla summamutikassa Bangtaoon Baan Leelawadee apartamentsiin.

Thaimaassa Ronald McDonaldkin on kohtelias

Meidän majoittaja Lee olikin sitten ihan oma lukunsa. Sekavuudet hänen kanssaan alkoi heti alkuunsa, kun meille piti olla varattuna kyyti lentokentältä asunnolle. Mitään kyytiä ei kuitenkaan koskaan näkynyt tai kuulunut. Onneksi saimme yhteyden Leehin, joka oli sitten sitä mieltä, ettei ollut mistään kyydin tarpeesta kuullutkaan. No ei muuta kun taksiin ja Lee puhelimella kertomaan osoite kuskille. Päästiinpähän perille, jossa Lee olikin odottamassa ja muistanut myös yhtäkkiä, että olihan siitä kyydistä sittenkin ollut puhetta. Korvaukseksi saimme sviitin samaan hintaan ja Leen kuskaamaan meidät mm. puhelinkauppaan ja hankkimaan vipkortit rantaklubille. Lee myös selvitti meille kyydit Soi Dogiin yhden heidän työntekijänsä kanssa. Eipä siinä siis valittamista ollut, mutta kyllä kaikenlaiset pikkuväärinkäsitykset jatkui koko kahden viikon ajan.

Asunto/hotelli sinänsä oli ihan mukava paikka uima-altaineen, vaikka pikkukeittiö ei toiminut ollenkaan. Myös DVD-laitteen kanssa oli alkuun ongelmia, mutta se onneksi saatiin kuntoon, sillä useimpina iltoina töiden jälkeen emme jaksaneet mitään muuta, kuin lyssähtää sänkyyn katsomaan leffaa.

Pyykkipäivänä piti käyttää mielikuvitusta

Bangtao pelkkänä lomakohteena en kyllä välttämättä suosittelisi kenellekään. Paikka oli melko pieni ja hiljainen ja esimerkiksi ravintoloita ei kovin montaa löytynyt. Tilannetta pahensi tietysti se, että lähes joka päivä meidän aikanamme siellä satoi, joten ajanvietto rannalla oli pois suljettu mahdollisuus. Bliss beachclubin vipkorttien takaamia ilmaisia rantatuolejakin pääsimme käyttämään vain yhtenä päivänä.

Ensimmäisenä viikonloppuna kävimme tekemisen puutteen takia Patongilla, Phuketin yhdellä suurimmista turistialueista. Paikasta toiseen liikkuminenkin oli kuitenkin ainakin meidän budjetilla Phuketissa ongelma, sillä Phuketissa lähes kaikki taksit on mafian halussa ja lähentelee ihan Suomen hintoja. Asiaa pahentaa vielä se, että julkinen liikenne siellä on vielä aivan lapsen kengissä.

Jungceylon shoppingmall Patongilla

Joten kaksi viikkoa vietimme melko yksinkertaisesti töissä, syödessä ja nukkuessa. Tällainen rauhallisempi ja stabiilimpi vaihe reissussamme olikin kyllä ihan tervetullut ja Soi Dogin ansiosta oikeastaan varsin mahtavakin kokemus.

Se täytynee kyllä vielä mainita, että Phuket oli kalliimpi paikka kuin Bali ja siellä meidän päiväkohtainen budjettikin vähän ylittyi. Että reppureissaajille noin muuten vaan en kyllä Phuketia suosittelisi.

" There is nothing more beautiful than living a simple life in this complex universe"

-Mehmet Murat Ildan

-Fanni & Julia

Lisää vastoinkäymisiä Seminyakissa

Gili airilta palasimme takaisi Balille speadboat menopaluu-lipullamme. Paikka veneeseen piti varata suunnilleen vuorokautta aikaisemmin. Vene kyydillä palasimme Padang Paihin, josta lipun hintaan kuului vielä minibussi kyyti valitsemaamme kohteeseen. Päätimme viettää viimeisestä viikostamme Balilla vielä pari päivää vanhassa tutussa Big Pineapplessa, jonne palaaminen olikin kyllä suuri ilo. Siellä sattui olemaan vielä jopa pari aikaisempaakin kaveria.

 Toisena iltana Big Pineapplessa sattui olemaan myös halloween ja lähdimme vähän katsomaan naamiaismenoja Kutalle. Hostellista nappasimme mukaan pari kanadalaistyttöä, joiden kanssa päädyimme viettämään varsin hauskan illan Sky Gardenin halloweenpirskeissä. Halloweenia juhlittiin ainakin Kutalla suht suurin menoin ja useimmat ihmiset olivat kyhänneet jonkinmoisia naamiaisasuja itselleen.

Seuraavan päivän vietimme rannalla kanadalaiskamujemme kanssa ja sitten tulikin aika jo lähteä viimeiseksi neljäksi päiväksi Seminyakiin. Seminyakissa yövyimme M hostel nimisessä paikassa, jossa oli kyllä ainakin paras aamiainen tähän mennessä. Vieläkin kaipaan sitä munakokkelia.

Viimeiset neljä päivää eivät kuitenkaan menneet sitten aivan kuten olimme suunnitelleet. Huono onni näytti kyntensä jälleen. Julia alkoi vuorostaan tulla sairaaksi ja joutui vain lepäilemään huoneessamme. Minä sentään pääsin käymään rannalla ja vähän katselemassa paikkoja, mutta mm. kaavailemamme retken Uluwatuun jouduimme jättämään väliin. Reissun ainoat shoppailut tuli sentään tehtyä, sillä Seminyakista löytyi monia ihania pikkuputiikkeja.

Huonon onnen huippu hetki oli toiseksi viimeisenä iltanamme. Iltaan asti päivä oli oikein mukava. Kävimme nauttimassa auringosta ja drinkeistä upealla Potatohead Beach clubilla ja juliakin tunsi olevansa sen verran hyvässä kunnossa, että lähdimme vielä illaksi viimeistä kertaa Sky Gardeniin. Se oli täysi virhe. Tiistaina paikka oli tosi hiljainen ja parin tunnin istuskelun jälkeen Julialle alkoi tulla tosi huono olo. Lähdimme kävelemään takaisin hostelille ja matkalla minä jouduin ryöstön uhriksi. Pimeältä sivukujalta mies skootterilla leikkasi olkalaukkuni hihnan poikki. Sinne meni puhelin ja pankkikortti. Yö kului pienessä shokissa, mutta onneksi sain iskään yhteyden ja hän liittymän ja pankkikortin suljetuksi.

Potatohead Beachclub

Aamu oli karu. Huomasimme, että Julialle oli selvästi tullut angiina. Onneksi hostellin yläpuolella oli klinikka ja apteekki ja sieltä saatiin Julialle apua ja lääkettä. Sitten piti lähteä vielä poliisiasemalle tekemään raportti. Onneksi shokista selvittyäni tajusin kyseessä olevan vain maallisia menetyksiä ja niistäkin osan vakuutus korvaisi. Loppu päivä kerättiin voimia ja seuraavana päivänä suunnattiin lentokentälle.

Niin se vain on, ettei reissaus aina ole yhtä ruusuilla tanssimista, mutta kyllä se kasvattaa. Kaikkea tätäkin osaa varmasti joskus vielä arvostaa ja jos ei muuta niin ainakin ymmärtää kuinka helppoa Suomessa on. Lannistuneita ei silti todellakaan olla ja pian juttua meidän Phuketin seikkailuista!

"A challenge only becomes an obstacle when you bow to it"

- Ray Davis

- Fanni & Julia

Hiljaiseloa Gili Airilla

Gili Trawanganilta meidän täytyi mennä veneellä Gili Airille. Matka kesti vain n. 15 minuuttia. Ostimme lippumme joka kulmasta löytyvistä pikku ständeistä, joissa myytiin kaikemaailman juttuja snorklausretkistä pyöriin ja monenpäivän kestäviin bileveneristelyihin. Maksoimme yhdestä lipusta 75000 rupiaa eli reilut 5 euroa. Nyt jos blogiimme on eksynyt joku Gileillä käynyt niin voi olla, että tietää, että samoja lippuja olisi saanut menemällä satamaan ja maksamalla 10000 rupiaa eli muutaman kymmenen senttiä. Tämän kuulimme Gili Airilla olevilta muilta reppureissaajilta. Niin sitä matkatessa oppii. Ei onneksi ollut isoista summista kyse, mutta kyllä sitä tulee hieman tyhmä ja huijattu olo kun näin käy. Eli nyt jos joku lukijoista päätyy Gileille niin muistakaa tämä.

Gili Airille saavuttuamme oli selvää, että matkustamme low seasonin aikaan. Saarella ei näkynyt kun ihan muutamia muita reissaajia. Hostellissammekaan ei ollut kuin pari muuta meidän lisäksi, vaikka oli koko saaren ehkä näkyvin (yksi harvoista, johon oli ihan kyltti ohjastuksia) majoittumispaikka.

Hostelli oli oikein mukavalla sijainnilla lähellä rantaa ja siihen kuului aamiainen. Hostellilla oli myös oma tilava sisäpiha, jossa baari ja useampikin tila elokuvien katselulle ja ihan vain olemiselle. Ainoa miinus paikalle on se, että siellä törmäsimme luteisiin. Yhtä huonetoveriamme nämä inhottavat riiviöt söi oikein kunnolla, minä sain muutaamia puremia ja Fanni onneksi säästyi kutinalta. Ikävä olohan siinä tuli ja melkein paikkaa olisi ollut mukava vaihtaa. Onneksi oli niin hiljaista että saimme vaihdettua kokonaan huonetta ja siivottua tavaramme hostellilla, että ei sitten tarvinnut ruveta uutta paikkaa etsimään. Nyt ei siis pelkoa että luteet olisivat meitä seuranneet ja loput kaksi yötä menivätkin mukavasti.

Gili Airillä oli siis todella hiljaista, joka sopi meille oikeastaan loistavasti Gili T:n jälkeen. Ihan rannassa oli paljon ravintoloita, joilla oli sellaisia pikku "majoja" (vaikea selittää, toivottavasti kuvat kertovat paremmin, mitä tarkoitan), joihin pystyi tilaamaan ruoka ja vain makoilemaan samalla ja, vaikka lukemaan kirjaa. Näin leppoisasti vietimmekin sitten muutaman päivän. Onneksi hostellin reppureissajat olivat todella mukavia ja he viettivätkin pari iltaa kanssamme näillä pikku "majoilla" loikoillen ja korttia pelaillen. Mukavaa vaihtelua.

Yhtenä päivänä päädyimme kyllä menemään snorklausrekelle. Retki maksoi vain 7€ ja kesti n. 6 tuntia. Snorklauspaikkoja oli neljä ja jokaisessa paikassa pulikoimme puolisen tuntia. Snorklauspaikat sijaitsivat Gili T:n, Gili Airin ja Gili Menon rannoilla. Paikkoja oli hieman liian monta, sillä kaikki oli aika samanlaisia. Silti oli oikein kiva reissu ja pääsimme näkemään isoja merikilpikonnia, koskemaan mustekalaa ja näkemään värikkäitä pikkukaloja. Erityisesti Fannilla oli kovin jännää, sillä hän ei ollut aiemmin ollut snorklaamassa. Lounastimme Gili Menolla, joten sielläkin pääsimme parisen tuntia aikaa viettämään. Gili Meno vaikutti vielä Gili Airiäkin paljon hiljaisemmalta. Sitä kyllä pidetäänkin honeymoon-saarena, että hiljaisuus sikäli ei tullut yllätyksenä. Oikein kaunis paikka sekin.

Gili Air oli ehdottomasti kiva käydä katsastamassa. Ihana paikka vain rentoutua ja olla tekemättä oikeastaan mitään. Ranta oli kyllä aivan täynnä sukelluskouluja ja siellä oli väkeä nytkin. Osa oikein asui pidemmänkin aikaa ja olivat esim. hankkimassa sukelluslupia eli PADI:a. Sali ja joogapaikkojakin oli eli kyllä lomalle tekemistäkin löytyisi.

Gili Airin jälkeen palasimme takaisin Balille vielä viikoksi. Siitä myöhemmin. Mutta nyt voi sanoa että jos Balille asti tulee niin kannattaa ehdottomasti käydä myös Gileillä!

" The island is ours. Here, in some way, we are young forever"

- E. Lockhart

- Julia & Fanni

Gili Trawangan - bilettäjän taivas

Gili Trawangan eli Gili T pyyhkäisi meiltä jalat alta samantien sen kirkkaan turkoosilla vedellä ja letkeällä saari tunnelmalla. Eniten hankaluuksia meille tuotti majoitusasiat, muuten saarella viettämämme aika oli melko täydellistä.

Rantaan saavuttuamme lähdimme samantien etsimään majapaikkaa. Se ei oikeastaan olisi ollut kovinkaan vaikeaa, kun joka puolelta joku kyseli "Yes room, room?". Mehän toki ei kelpuutettu ensimmäisiä, vaan haluttiin katsella vähän enemmän. Lopulta päädyttiin ottamaan bungalowi rantatien toiselta puolelta 200 000 rupialla yö. Meille vakuutettiin, että kaikki toimii, wifi myös. Noh näinhän asia ei ollut; wifiä ei edes ollut ja sähköt toimi vain tiettyinä kellonaikoina. Yhden yön jälkeen päätettiin siis vaihtaa toiseen kadulta löytyneeseen paikkaan, joka saatiin samaan hintaan. Tässä paikassa kohtasimme samat ongelmat ja kaiken lisäksi vesi ei toiminut. Siinä alkoi vähäsen jo mieli synkentyä ja seuraavana aamuna lähdettiin taas etsimään uutta paikkaa. Tällä kertaa päätettiin, että ei oteta mitään, jota joku tulee tarjoamaan. Koitettiin paria hostellia, jotka oli molemmat täynnä. Epätoivo alkoi iskeä, kunnes löysimme vähän kauempana rannasta sijaitsevan Inn hostellin. Sieltä otimme ilomielin hieman kalliimmalla (300 000 rp./yö) ihanan siistin huoneen kolmeksi yöksi. Kyllä oli luksusta, kun sähköt toimi ja suihkusta tuli vettä, jopa wifi toimi jotenkuten, ainakin välillä.

Gili Teellä eniten harrastettu ajanviete on ehdottomasti juhlimnen. Sitä meidänkin tuli harrastettua kaikkina muina iltoina paitsi yhtenä. Me oikeaastaan jäätin vähän niinkuin jumiin johonkin partylooppiin. Rantakatu oli täynnä erilaisia baareja ja joka ilta yhdessä baareista oli isot juhlat. Meidän suosikiksi tuli kyllä JiggyJigs niminen pikkubaari, josta sai esimerkiksi tosi halpaa vodkaredbullia. Sieltä käytiin hakemassa juomia muihinkin baareihin. Iltamenoissa tutustuttiin myös vaikka kehen ja nähtiinpä myös pari vanhaa tuttua Big Pineapplesta ja myös neljä suomalaista tyttöä! Eniten Gili Teellä tuntui kuitenkin olevan ausseja ja ruotsalaisia.

Gili-saarten valtauskonto islam ei myöskään tuntunut paljon näitä juhlia ja menoja haittaavan. Kaiuttimista ympäri maita ja mantuja kuului lähes tauotta rukouskutsuja ja lauluja, mutta emme nähneet yhdenkään paikallisen edes rukoilevan.

Bilerientojen lisäksi emme sitten ihan hirveästi muuta tehneetkään, mutta pelkkä lekottelu olikin välillä aivan ihanaa. Suurin osa päivistä makoiltiin rannalla ja nautittiin lukuisten ravintoloiden antimista. Yhtenä päivänä oltiin tosin kovin reippaita ja vuokrattiin pyörät, joilla oli tarkoitus kiertää saari. Sehän ei mennyt ihan putkeen, sillä koko saaren ympäri ei mennyt kunnollisia teitä ja Julian pyörästä irtosi poljin. Aika pitkälle kuitenkin päästiin ja kauempana turistialueesta löytyi ihania autioita hiekkarantoja ja upeita maisemia.

Viiden päivän riekkumisen jälkeen herättiin viimein hypnoosista ja päätettiin lähteä katsastamaan toista Gili-saarta Gili Airia.

"Twenty years from now you will be more disappointed by the things that you didn't do than by the ones you did do. So throw off the bowlines. Sail away from the safe harbor. Catch the trade winds in your sails. Explore. Dream. Discover"

- H. Jackson Brown Jr.

- Fanni & Julia

Matkalla paratiisiin

Matka Lovinasta Sanuriin meni suht kivuttomasti minibussin kyydissä. Fannin istuimen jouset sattuivat kyllä ikävästi törröttämään ja ilmastointia ei ollut, mutta pari tuntia meni muuten oikein mukavasti.

Sanurissa majoituimme taas Big Pineapplessa. Edelleen kyllä todella mukava hostelli. Oli ihana mennä tuttuun paikkaan ja oli hauska nähdä tuttuja ihmisiä. Paikalla sattui siis olemaan vielä muutama ihminen joihin aiemmin olimme tutustuneet. Olo oli siis oikein kotoinen.

Lepäsimme pari päivää Sanurissa. Fanni oli vieläkin hieman kipeänä, joten hostellin 400 elokuvaa tulivat tarpeellisiksi. Päivät tuli siis vietettyä ihan vain hostelilla tai rannalla loikoillessa. Käytiin välillä myös hieronnassa makoilemassa ja tietenkin syömässä.

Illat vietimme tuttujen ja uusien reppureissajien kanssa yhtenä iltana karaokebaarissa ja toisena ihan vain hostellilla hengaillessa. Karaokeiltaa vietimme meksikolaisessa ravintolassa ja muutama (ei me) uskaltautui ihan mikrofoninkin taakse ja ilta oli kyllä oikein huvittava.

Parin rentouttavan päivän jälkeen lähdimme aamusta Gili-saarille. Varasimme matkan siten, että minibussi haki meidät hostellilta, vei meidät Padang Pain satamaan ja sieltä menimme Fastboatilla Gili Trawanganille. Maksoimme matkasta 500000 rupiaa eli n. 30€. Lippu sisälsi myös paluumatkan takaisin hostellille asti vapaavalintaisena päivänä. Matka Fastboatilla meni nopeasti. Kesti vain n. 45 minuuttia ja merenkäynti ei ollut kovin rajua. Olimme kuulleet, että matka voi kestää kaksikin tuntia ja merenkäynti voi olla todella rajua, mutta meillä taisi kerrankin käydä hyvä tuuri.

Kun pääsimme veneestä ulos ja näimme mitkä maisemat meitä odotti, ei kyllä auttanut muuta kuin hymyillä oikein leveää hymyä. Myöhemmin lisää maisemasta ja Gili Trawanganista kuvien kera. Sanurista ja matkasta Gilille tuli valitettavasti otettua ihan vain muutama huono kuva...

" Never did the world make a queen of a girl who hides in houses and dreams without traveling." 

- Roman Payne

- Julia & Fanni

Päivä Lovinassa

Ubudista lähdettiin suht aikaisin aamulla taksilla kohti Lovinaa. Päädyttiin maksamaan taksista varmaankin hieman liikaa tai ainakin 450 000 rupiaa eli n. 30 e tuntui muihin lähes saman pituisiin matkoihin verrattuna kovalta summalta. Halvempaakaan ei kuitenkaan saatu, sillä Ubudista Lovinaan kulkee vain yksityisiä takseja.

Lovinaan menemisessä parasta oli itseasiassa matka sinne. Emme olleet etukäteen ollenkaan tienneet, että ajoreitti kulkisi niinkin korkeiden vuorien läpi, joille noustessa korvat menee ihan lukkoon. Maisemat matkalla oli paikoittain huikeita ja tiet kovin pieniä ja kiemuraisia. Matkalla näimme mm. myös järven keskellä vuoria ja apinoita viettämässä iltapäivää tien varressa. Kuvia ei autoreissusta tullut valitettavasti otettua.

Lovinassa saavuimme suoraan rannalle, jonka läheisyydestä hotelli löytyi hyvin helposti. Hotelli sinänsä oli melko tavallinen, mutta pieni uima-allasalue ilahdutti meitä kovasti. Siellä vietimmekin päivän valoisan ajan vain loikoillen.

Illalla käveleskelimme pitkin rantakatua, joka olikin oikeastaan aikalailla koko Lovina, ja saimme huomata, että Lovina oli todella hiljainen paikka. Tietystikään ei ollut mikään sesonki aika ja turisteja oli vain muutamia, mutta syömisen lisäksi emme keksineet illalle mitään muuta tekemistä ja fiilikset oli melko tylsistyneet. Niinpä varattiinkin seuraavaksi päiväksi jo shuttle bus, eli minibussi kyyti Sanuriin. Se tuli huomattavasti halvemmaksi, kuin taksi, vain 100 000 rupiaa per nenä.



Mentiin tosi aikaisin nukkumaan, osittain sen takia, että ei keksitty muutakaan tekemistä ja osaksi, koska seuraavana aamuna lähdimme kello kuusi delfiinienbongausretkelle, joka varattiin valmiiksi hotellin respasta. Retki maksoi 60 000 rupiaa, emmekä kyllä voi sanoa suosittelevamme sitä kenellekään. Meille sanottiin, että näin low seasonina merellä ei olisi ollenkaan niin paljon veneitä delfiinejä katselemassa, silti päästyämme veneen kyytiin paikan päälle kertyi ainakin 50 pikku venettä matkustajineen. Joka kerta sitten kun joku näki delfiiniparven vilahtavan jossain lähti kaikki 50 venettä ajamaan delfiinejä kohti ja osa myös suoraan niiden päälle. Olimme kauhistuneita. Delfiiniparkoja kävi sääliksi ja harmitti, että olimme maksaneet retkestä. Emme voineet käsittää miksei delfiinejä vaan voitu katsella rauhassa, vaan niiden yli piti ajaa. Paras juttu koko retkessä oli paluu rannalle.

Järkyttyneinä kävimme vielä aamupalalla hotellilla ennen kuin sitten jo bussikyyti saapuikin hakemaan meitä.

Meille Lovinasta ei jäänyt kyllä juurikaan mitään hyvää sanottavaa. Mutta ehkä jos haluaa olla tekemättä mitään kovin hiljaisessa paikessa ei kovinkaan kummoisella rannalla, silloin kannattaa matkustaa Lovinaan.

" We travel not to escape life, but life not to escape us"

Anonymous

- Fanni & Julia